Tietojen palautus kiintolevyiltä ja muilta tallennusvälineiltä


Olemme poikkeuksellisesti suljettuna maanantaina 6.9.2010. Tiistaista lähtien taas normaalisti auki klo 9-16.

Kiintolevy | Tietojen palautusKadotitko tietosi? Ei hätää! Ahlberg data on erikoistunut tietojen palauttamiseen kaikilta digitaalisilta tallennusvälineiltä, myös fyysisesti vaurioituneilta (esimerkiksi iskuja saaneilta) kiintolevyiltä. Pystymme hyvin todennäköisesti auttamaan sinua saamaan tietosi takaisin.

Jos tietosi ovat kadonneet, pysy vain rauhallisena ja lue eteenpäin: löydät kaikki tarvittavat ohjeet tältä sivulta.

Tietojen palauttaminen on erityisosaamista ja äärimmäistä huolellisuutta vaativaa asiantuntijatyötä. Varsinkin fyysisesti vaurioituneita tallennusvälineitä voidaan käsitellä turvallisesti vain tarkoitukseen sopivilla erikoislaitteilla. Kaikki yritykset lukea tai korjata vioittuneen kiintolevyn sisältöä muuten kuin ammattilaisen toimesta voivat vaikeuttaa tietojen palauttamista, tai pahimmillaan johtaa jopa levyn sisällön lopulliseen tuhoutumiseen. Siksi onkin tärkeää, että kiintolevyvaurion tai muun tiedon katoamiseen johtavan vahingon sattuessa tietojen palautus annetaan mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ammattilaisen tehtäväksi.

Ahlberg datan referenssiluettelo kertoo, että meihin luottavat niin yksityisasiakkaat kuin kansainväliset suuryrityksetkin. Hoidamme kaikki tiedonpalautustyöt tinkimättömällä ammattitaidolla, oli kyse sitten kirjanpidon, palvelimen RAID-levystön tai vaikkapa perhejuhlista otettujen valokuvien palauttamisesta. Meillä tietosi ovat aina asiantuntevissa käsissä.

Jos tarvitset apua kadonneiden tietojen palauttamisessa, suosittelemme sinua seuraamaan sivuiltamme löytyviä toimintaohjeita. Tärkeintä on, että tiedot sisältäneelle kiintolevylle, muistikortille tai muulle tallennusvälineelle ei tehdä mitään; mitä nopeammin ja mitä koskemattomammassa kunnossa tallennusväline saapuu meille, sitä paremmat ovat tiedonpalautuksen onnistumismahdollisuudet.

Asiakaspalvelumme auttaa kaikissa tietojen palautusta koskevissa kysymyksissä numerossa 09 - 6898 8445 (arkisin 9:00 - 16:00).

Aukioloaikojemme ulkopuolella voit lähettää yhteydenottopyynnön osoitteeseen info@ahlbergdata.fi.